Mitähän jaksaisin siitä toistaa? Ehkä sen, että olen nyt kovin väsynyt. Olen tänä vuonna istunut junassa lukemattomia kertoja tai oikeastaan sen jälkeen, kun syksyllä 2011 aloitin monimuoto-opiskelun ammattikorkeakoulussa. Tälle reissulle lähdin jo sunnuntaina 18.11. ja tänään on maanantai 26.11. ja nyt olen matkalla takaisin kotiin. Tässä välissä kävin viikonloppuna (pe-su) vanhempieni luona itäisessä Suomessa. Sinne ja takaisin kuljin myös junalla. Tämä juna on perillä hieman vailla 9 illalla. Kävelen vielä linja-autoasemalle, josta bussi kotikonnuille starttaa 21.20. Olen kotona iltakymmenen jälkeen.
Välillä mietin, mikä järki tässä on. Jatkuva stressi ja kiire, paine koulutöiden tekemättömyydestä ja "piti olla palautettuna jo" -päivämääristä. Hysteeriset viime hetken työn naputtamiset ja palautukset ovat tulleet vakiintuneiksi käytännöiksi. Odottelen tässä kiivaasti joululomaa, joka alkaa 16.12. Vajaan kahden viikon kuluttua junailen itseni vuoden viimeiselle lähijaksolle ja paketoin vuoden siihen. Hetkeksi. Kunnes taas tulee palata aherruksen pariin.
Mietin ja pohdin ja ajattelen sitten loppujen lopuksi, että väliaikaistahan tämä vain on. Noin 1½ vuoden kuluttua minulla on paperit kouraassa ja voin siirtyä toisenlaisen stressin ja kiireen maailmaan. Siis vakituiseen työhön. Nyt olen onnekseni saanut järjestettyä töitä siten, kun (lähes) itse haluan, koska teen sijaisuuksia. Kun minä valmistun, on Herätyskello ekaluokkalainen ja Koirafani vahvasti murrosiän myrskyissä. Sitä herkkua odotellessa...
Luin tässä joku aika sitten hienon ajatuksen, en vain pysty muistamaan, että mistä. Siinä oli suunnilleen seuraavanlainen ajatus: "Sen sijaan, että keskittyisit tekemään itsesi onnelliseksi, keskity tekemään muut onnelliseksi. Siinä avain omaankin onneesi." Minusta ajatus oli kerta kaikkiaan hieno. Jospa keskittyisin loppuvuodeksi tämän toteuttamiseen ja saisin sillä tavalla häivytettyä paineet ja stressin taka-alalle.
Kommentit