Näin viime yönä ikävän painajaisunen. Näen niitä harvoin ja siksi se tuntuikin kovin pahalta yöllä herätessäni. Lisäksi unessa oli vaarassa Koirafanimme, mikä lisäsi kurjuutta entisestään. Unessa olin ajamassa autolla Koirafani takaistuimella turvaistuimessaan. Olimme menossa vanhempieni luokse, jonne ennen viimeistä yleistä tienpätkää menee siltä rautatien yli. Unessa lähestyimme siltaa, joka kaartaa hieman oikealle. Vauhtini oli aivan liian kova, auto ei kääntynyt kaarteessa. Sen lisäksi sillasta olikin yhtäkkiä leikattu noin puolet pois ja rautatien tilalle ilmestyi valtavan leveä ja syvä (mistähän mie senkin tiesin?) joki. Tytär huusi takapenkiltä minulle "ohjeita", mm. huomautti tien katoamisesta.. En voinut silti tehdä oikein mitään.

Automme lensi melkein joen yli. Painoin ilmassa kaasua hyödyttä ja tein ihan yhtä hyödyllisiä ohjausliikkeitä, mutta niistä huolimatta putosimme armotta jokeen. Jotenkin siirryin ohjauspyörän takaa työntämään vajoavaa autoa uiden samalla.. Nostin myös esikoista veden pinnan yläpuolelle, ettei hän hukkuisi. Tunne oli pelottava, tunnelma kauhea. Välillä tyttären pää vajosi pinnan alle ja se ääni, mikä hänestä lähti oli hirvittävä... Sain aina nostettua hänet ylemmäksi ja viimein selvisimme rannalle asti, molemmat hengissä. Miten fyysisesti on mahdollista työntää autoa ja uida ja samalla kannatella lastaan, en tiedä.. Ehkä meille äideille sekin olisi mahdollista, jos lapsemme oikeasti olisi vaarassa.

Mikä painajainen. En kaipaa toista samanmoista koskaan.