Neuleet eikä juuri muutkaan hommat ole oikein edistyneet, kun vasen ranteeni ja saman käden peukku tyvestään ovat ärtyneet tosi kipeiksi. Pidin suosiolla useamman päivän taukoa, palaten tänään villapuseron pariin. No, kipeetähän se edelleen tekee neuloessa, vaikka muuten ei niin arka enää olekaan. Voi ihme!

Tänään luonani kävi myös pitkäaikainen ystäväni -ollaan tunnettu yläasteelta alkaen eli nyt jo 22 vuotta... Hänelle harmittelin asiaa ja esittelin toistamiseen jo aloitettua villapuseroa. Hän sit sitä siinä levitteli ja ihmetteli, että onko Koirafani todella näin pieni? Katoin miekin sit oikeasti puseroa sillä silmällä ja tajusin, et se on sellainen ihme napamalli. Voihan ahdistus! En mie voi sitä noin lyhyeksi jättää. Villapaidan on tarkoitus pitää lapsi lämpimänä. Tuli tunne, et tää ei valmistu ikinä! Nyt mietin, et pysyttäydynkö ohjeessa neuloen vain sitä alaosaa pidemmäksi (eli puran nyt tuota miehustaa kainaloiden alle ja jatkan ensin pidemmäksi) vai vaihdanko tyystin mallia. Löytäisinköhän jostain mukavan alkuun vain pyörönä neulottavan..

Taitaa olla liikaa nimittäin nuo muutoksetkin, mitä joudun tekemään, kun on isommat puikot ja vähemmän silmukoita ja ja ja.

kaksi ihanaa asiaa, ettei mene tyystin valituslinjalle. Tänään satoi lunta. Ja paras viimeisenä: ystäväni kävi kylässä. Olikin jo ikävä.