Lähdössä.

Syksy.

Odotellaan kuskia.

Siskolle ilmeillään.

Kävimme lauantaina Luukin ulkoilualueella (Kuvassa lukee Luukkaan ulkoilualue, mutta kaikissa kartoissa netissä ja Helsingin kaupungin sivuilla mainitaan vain Luukin ulkoilualue! Alueelle ohjaava tiekyltti myös mainosti Luukkaan ulkoilualuetta. Mystistä.) reippailemassa. Mainittakoon tässä, että olin saanut kahdelta naapurilta hyvinkin selkeältä kuulostavat ajo-ohjeet ko. alueelle. Kumpikaan ei kuitenkaan maininnut, että Vihdintietä tarvitsee ajaa muutama kilometri Vihdin suuntaan Shellin kohdalta. Loppu hyvin kaikki hyvin, mut niitä turhia etsintäkilometerjä ei oltais tarvittu.

Kartano.

Ulkoilualueen kartta selvennyksineen.

Joo, kierrettäiskö tuo 2½ km?

Valmiina matkaan!

Ihmettelimme parkkipaikan automäärää ja ihmispaljoutta, mutta ajattelimme, että onhan se upea ulkoilualue, varmaan lämmin viikonloppu veti porukkaa paikalle. Päästyämme "polulle", jolla olisi voinut työntää rattaita tai ajaa polkupyörällä, tajusimme, että siellä oli joku tapahtuma, sillä reitillä juoksi ja kiiruhti valtavasti lapsia jotkut Unicefin kupongit käsissään ja reitin varrella oli aina ryppäitä aikuisia tarra-arkkien kera odottamassa reippailijoita. Lisäksi väki puhui saksaa ja suomea ja suomensaksaa tai saksansuomea...  Metakka oli aikamoinen, joten metsään vei rettimme heti, kun siistin näköinen alue löytyi.

Olimme laittaneet lapsille päälle nuo heijastinliivit, että löytäisimme heidät helposti. Olivat hyvät olemassa avoimessakin metsässä!

Pieni rousku se maasta ponnistaa!

Ihanaa sulkasammalta muistaakseni kiven pinnalla. Tai sitten rinteessä. :)

Sää oli mukava, pilvinen - puolipilvinen ja lämmin. Metsäpohja oli mukavan pehmyttä käveltävää ja jousti jalan alla. Kiipeilimme kallioille, kiville ja kaatuneitten puitten ylitse ja poimimme maukkaita mustikoita suihimme.

Löysimme vielä runsaasti mustikoita.

Pieni Herätyskello nauttimassa herkullisista metsänantimista.

Koko asettaa rajoituksia!

Mustikkarohmut.

Ja sitten tunnelmia retkestä kollaasien muodossa.

Kasveja, sieniä ja eläimiä tai niiden jälkiä!

Istunto, samoilua ja vuoren valloitus. Puut selviytyvät jopa kivien päällä...

Tekeekö mieli metsään?

Retken päätteeksi ajattelimme syödä eväämme ja paistaa makkarat. Ongelmaksi muodostui mystisesti kadonnut grillipiste, joten söimme vain sämpylät, joimme mehut ja ajoimme kotiin paistamaan makkarat pannulla (tylsää).

Yum!

Eväät maistuvat aina parhailta ulkoilmassa!

Jano!

Mies tarkkana, pöydän ympärillä lenteli nimittäin ampiainen (vielä syyskuun lopussa!)..

Ja sitten ihania voimaannuttavia syysvärejä! Näistä kannattaa nyt nautiskella ja ilmaiseksi ihastella.

Eväshetken päätteeksi poikkesimme leikkipaikalle.

Ja näimme erään julkisuuden henkilön lapsineen. Yksityisyyden suoja mielessäni kuvasin vain isän. Tunnistaminen on varmaan aika helppoa?

Reissu oli mukava (vaikka se makkaran paistamatta jääminen hieman harmittaakin), reitti helppo -mietimmekin, olikohan se 2½ km vai vähemmän, kun meni kaikilta niin vaivattomasti. Menemme varmasti toistekin tuonne alueelle, vaihtoehtoja riittää, Vihdintien toisellakin puolella.

Ilmeisesti reippailu ja kotona aloitettu siivoilu sekä kirppistuotteiden valikointi verotti kovasti voimia, sillä sunnuntaina heräsin kovaan kurkkukipuun, joka kehittyi päivän mittaa yskäksi. Onneksi olo ei ollut ihan kauhea, sillä meillä kävi ystävät kylässä. Jaksoin ihan hienosti, jätimme kyllä halailut ja kättelyt tekemättä kaiken varalta. Tänä aamuna heräsinkin pää täynnä räkää, ei kai ollut viisasta käydä sunnuntai-iltana lyhyelläkään kävelyllä. Hyvää se kyllä teki henkisesti. Kiitos uudelle tuttavuudelle. Yskä on painunut keuhkoihin, riipii ja räkää irtoaa. Hyvä, että irtoaa, mut olo on kehnonsorttinen. Tähän avuksi olen suunnitellut neuleen kanssa ahertamista sohvankulmassa. Onneksi on eilistä soppaa lounaaksi, ei tartte ruveta keittopuuhiin.

Ihanaista syyskuun loppua lukijat!