Flunssa alkaa taittua, vaikka se onkin nuhan lisäksi painunut keuhkoihin yskäksi. Mut energiaa alkaa olla melkein normaalit, vaikkei vielä täydet tehot kuitenkaan. Tänään energiaa tarvittiin, sillä Koirafanimme sai ensimmäisen esikoulukaverin meille kylään! Tämän tytön äiti soitti eilen iltapäivällä ja sovimme sitten sen kummempia viivyttelemättä tapaamisen heti seuraavalle päivälle. Sovittiin myös, että hän sitten tulee iltapäivällä "kahviaikaan", että tytöt ehtivät kivasti leikkiä yhdessä. Perjantaisin eskari päättyy klo 12, bussi noukkii Emman n. 12.15 ja kotipysäkillä hän on noin 12.25. Kaveri osoittautui mukavan reippaaksi, vaikka ei ylipuheliaaksi kuitenkaan.

Niin hyppäsin asioiden edelle. Energiaa tarvittiin tietenkin saattamaan kotimme sellaiseen kuntoon, että tänne viitsii ketään "vieraampaa" sisälle päästää. Heti aamupalan jälkeen keräilin vaatteita, kirjoja ja leluja lattioilta ja sohvalta, vein paikoilleen ja tein tilaa imuroinnille. Järjestelin jopa pikkueteisen vieressä olevaa tilaa, jotta vaunut sopisivat sinne paremmin suojaan! Sitten imurin varteen. Mies oli onneksi tänään kotona ja vei Herätyskellon ulkoilemaan. Hikisen imuroinnin päälle kietaisin huivin päähän ja essun eteen ja aloin leipoa sitä kahvileipää. Perunarieskaset, sämpylät ja pullat (korvapuustit ja suklaapullat) valmistuivat, mutta lounas ei! Nälkäiset mies ja poika saapuivat ulkoilemasta ja emännältä paloivat kevyesti käämit vaateiden ristitulessa... No, vain pieni poika vikisi nälkää ja kun ei saanut huomiota halusi tiskaamaan (suosikkihommia, siinä vaan kastuu lattiat, vaatteet ja tasot eikä tule puhdasta). Mie taas en taikinakourin oikein kyennyt hallitsemaan hommia. Simple as that.

Mutta siitä outo päivä oli, että puhelin soi koko aika. Kun hain tyttöjä bussilta. Kun koetin siivota. Kun yritin järjestellä. Kun oli aika itsekin syödä... Ei pitäis valittaa. Silloin kun on aikaa, ei kukaan soita. Silti tupa tuli riittävään siistiin kuntoon, mut kaikki nuo karseat paperi- ja lehtipinot jäivät keittiöön notkumaan, mut en jaksanut välittää. Päänsärky uhkasi tulollaan.

Koirafanin kaverilla on samanniminen pikkusisko kuin meidän tyttö. Aika hauska sattuma. Hän tulikin äitinsä mukana meille, joten oli vähän miettiminen, miten heitä kutsuisi. No, omilla etunimillään ja tarkennuksilla (isompi Xxxx, Xxxxx:n pikkusisko) tarvittaessa. :)

Mies oli tämän loppusiivouksen ja vierailun aikaan käyttämässä autoa huollossa ja kotiuduttuaan lähti ruuan syötyään ajelemaan Keski-Suomeen vanhempiensa II-kodille miesten viikonloppua viettämään. Mie jäin sitten muksujen kanssa keskenämme ja venähtihän tuo nukkumaanmeno lähes tunnilla normaalia myöhemmäksi. Ei vahinkoa, kun huomenna on lauantai. Huomenna menemmekin me anoppini kyydissä hänen äitinsä luokse päivävisiitille. Lasteni isomummo täytti vasta 75 vuotta, muttei halunnut juhlia. Viemme täytekakun mukanamme. :)

Se piti vielä mainita siivoamisesta; eteinen on ihan samassa kunnossa kuin aamulla ennen imuriin tarttumista, tyttären huone isomman kaaoksen vallassa. Tuntuu turhalta puuhalta toisinaan. Ainoa siistimpi kohde on keittiön ruokapöytä ja olohuoneen lelunurkkaus. Onneksi edes jotain.