Eilen maanantaina valmistui tyttären toivepipo, lumihiutaleita ja kukkia...

 

 

Lankana 7veljestä, puikot resorissa 3 mm, 120 s, resorin jälkeen puikot 3 ½ mm ja silmukoita 116 kpl. Ohje sovellettu pääkallopiposta (esim. kavennukset sieltä), lumihiutalekuviointi oma, kukkamalli muistaakseni sukkakirjasta.

Pipo on aika ... keltainen. Puolivälissä kukkariviä neiti huomasi tekeleeni ja kommentoi sitä tyyliin: "Lumihiutaleet ja kukat on hienot..." Loppu jäi roikkumaan ilmaan. Tiukattuani asiaa, keltainen oli kuulemma liian keltainen! Voi ihme, ja kun ihan yhdessä väritkin valittiin. No, totuuden nimessä, sisällä lampun valossa väri olikin aika reipas, mutta luonnonvalossa inhimillisen värinen. Asiaa soviteltiin, päädyttiin siihen, että katsotaan pipo valmiina ja ehkäpä sille löytyy ottaja, jos neiti ei tykkää.

Kun myssykkä oli melkein valmis, neiti visioi kukkariviin vihreää "vartta", ikään kuin seppele kiertäisi hattua. Lupasin sen tehdä jälkeen päin jos pipo sitä vaatii. Kun sain viimeisen eli noin sadannen langan pään pääteltyä (no joo, 4 keltaista, 4 valkoista ja 16 oranssia... ihan riittävästi silti!) ja pipon pienen päähän, oli neiti sittenkin hattuunsa tyytyväinen, eikä kaivannut siihen lisäyksiä. Koulussakin se oli tänään käytössä! (Tähän sellainen riemukkaasti ilosta hyppivä hahmo!)

Viimeisen ehkä noin viikon ajan olen ollut välillä ihan käsittämättömän väsynyt. Tänään silti siivosin pitkästä aikaa kunnolla, tarkoittaen tavaroiden nostamista pois lattialta (lue: pääasiassa lelujen), yleistä järjestelemistä ja imuroimista. Lisäksi pesin jälleen pari koneellista pyykkiä. Ja ulkona lumisateessa tein vähän lumitöitä.

Ei tuntunut siinä hikoilussa olevan tarpeeksi, joten tein pannukakun. Ja sitten leivän.  (Tästä on kuvakin, muttei vielä koneella). Ja kaksi pellillistä sämpylöitä. Sittenpä iskikin kunnon hedari, joka vaati ibumaxin ja panadolin ja yli tunnin makaamisen sängyssä, rauhassa. Olisikohan aihetta jatkaa hierontoja ja sitten ruveta itsekin aktiiviseksi itsensä hoitajaksi?

Tyttären luona kävi tänään eskarikaveri, pitkään suunniteltu visiitti onnistui viimein ja äkillisten sairastumisten (kaverin siis) syykin selvisi. Hän jännitti niin kovasti itsenäistä  (vaikkakin tyttäreni kanssa) bussimatkaa meille, muttei saanut sitä sanottua äidilleen ennen kuin ihan pakon edessä tänä aamuna. Joten koska he asuvat sangen lähellä, ongelma kierrettiin siten, että tytön äiti kävi tuomassa neitokaisen meille. Annetaan eskarilaisten vielä olla lapsia, ei kaikkea tarvitse uskaltaa ja osata tehdä yksin!

Iltakin oli mukava, kun naapurin tyttö pääsi ensimmäistä kertaa meille sisälle leikkimään (kun kaksi tyttöä on ujoja, ei ystävyyden muodostuminen ole kovin nopeaa)!

Tiskiä olisi nyt vielä varmaan toinenkin koneellinen. Onneksi Mies on ihana ja rakastaa tiskaamista! Mutta vain tiskikoneella.. ;) Joten ehkäpä jätän sen toisenkin koneellisen suosiolla hänelle ja jatkan lepäämistä Todistettavasti syyllinen -sarjan parissa.